"'Sinä näet edessäsi maan kansat. Mutta vain päältäpäin näit ne tähän asti; huomaa: nyt näytän ne sinulle sisältäpäin.'
"Ja katso: äkkiä tunki katseeni läpi kaikkien marmorikattojen ja temppelien ja kirkkojen ja palatsien ja kivitalojen marmorikattojen ja vaskilaattain etelässä ja idässä ja paimentolaisten nahkapeittoisten teittäin ja kalastajain ja poronmetsästäjäin sammalkattojen tai lumisten lautakattojen lännessä ja pohjoisessa: ja minä näin riitaa ja väkivaltaa ja ryöstöä ja varkautta ja murhaa ja aviorikoksia.
"Ja — oi kaameaa selvyyttä! — joka ainoan silmäni keksimän ihmisen aivoihin ja sydämeen näin; minä näin hänen salaisimmat ajatuksensa ja hänen kätketyimmän kaipuunsa; ja näin petosta ja valhetta ja katkerinta vihaa ystävyyden varjoon piilotettuna ja palavaa kostonhimoa tai palavaa nautinnonkaipuuta, ja näin pappien niinkuin uhraajainkin tekopyhyyttä; mutta kaikissa näin kurjaa, raukkamaista kuolemanpelkoa.
"Ja minut valtasi suunnaton inho koko ihmiskuntaa kohtaan.
"Ummistin silmäni; en halunnut enää nähdä lisää.
"Mutta jumala lausui: 'Pelkäätkö, hunni?'
"'En tiedä, pelkoako lie vai mitä', vastasin, 'mutta minusta on kuin haisisi löyhkäävä liha. Kamalaa. Pikemmin ei pitäisi mitään olla kuin on se, mitä on.'
"'Tosia puhut. Ja sinä — sinun pitää tosi tehdä! Attila, Mundzukin poika, katso tuonne keskipäivänmaahan Byzantionin ja Ravennan roomalaisia: ne potevat, potevat parantumatonta sisäistä mädännystä; maailman valtikka, se luisuu heidän käsistään.'
"'Ja katso nyt tuonne, keskiyönmaahan päin!
"'Näetkö noita vaaleita jättiläisiä, joiden silmät on siniset ja säteilevät?'