"Töytäsin vihdoinkin maata vasten — kaikki maistui vereltä…
"Silloin heräsin: tosiaankin tuntui suussani veren maku; suusta ja nenästä oli vuotanut verta: makasin vuoteeni ääressä, maassa; kuume oli viskannut minut maahan; tuntui kuin olisin kuolemaisillani.
"Oli yö; himmeänä kyti riippulamppu; mutta ylitseni kumartui Bledan airut sanoen:
"'Veljesi — vanhempana — käskee sinun saapua huomenna ennen auringonlaskua hänen eteensä. Ellet tule etkä luovu siitä hyökkäyksestä, josta olet hänelle puhunut, ottaa veljesi Bleda sinulta pois kaikki kansasi, niinkuin hän on ne sinulle antanutkin.'
"Ja hän katosi. —"
Yhdeksäs luku.
"Seuraavana päivänä ratsastin Bledan luo halki Tonavan metsän.
Aurinko osui jo sivukkain kuusien tummiin oksiin.
"Verenpunaista oli kaikki — aivan niinkuin olin unessa nähnyt; oksat ja rungot ja mitä puiden ja pensaiden välistä saattoi taivasta nähdä. Ja syvästi verenpunainen oli metsäpohjan pehmyt, tuuhea sammal, joka imi auringonsäteitä ahneesti.
"Ratsastin pitkälti edellä seuraajistani, yksikseni.
"Minua vähän vilutti. Öinen uni — avoimin, valvovin silmin täytyi minun se yhä uudestaan nähdä.