Kahdestoista luku.
Seuraavana aamuna ilmoitettiin molemmille lähetystöille, että herra on valmis ottamaan heidät päivän kuudennella tunnilla vastaan.
Khelkhal, Ediko ja muita ylhäisiä seuralaisia lähti heidän luokseen ja veivät heidät puupalatsin suureen vierassuojaan.
Koko avara puoliympyrän muotoinen huone oli katosta lattiaan asti päällystetty ja kaikki seinät verhottu hohtavan valkeilla palttinaverhoilla, vuorotellen näkyi aina kirjavavärinen villaverho, samaan tapaan kuin kreikkalaisilla ja roomalaisilla oli tapana koristaa vastanaineiden thalamos.
Punavärisestä savesta tallattu permanto oli melkein koko suojan alalta mattojen peittämä.
Neljän askeleen päässä seinistä oli tasapituisen välimatkan päässä sirosti leikkauksilla koristettuja ja runsaasti, eikä ilman naiivia aistia, maalattuja neliskulmaisia puupilareja, jotka tukivat lattiaa jonkinlaisen gallerian tavoin. Pylväitä ja seiniä peitti ja koristi ylt'yleensä aseet: saalistavaraa tai naapurikansain lahjoja.
Suoja oli jo täynnä hunnilaisia arvohenkilöitä ja sotureita, vieraiden heimojen ruhtinaita ja lähettiläitä, heidän seuralaisiaan ja hallitsijan kotipalvelusväkeä; se oli kirjava, liikkuva, maalauksellinen kuva: kaikesta koristeidensa loistosta huolimatta yksinkertaiseen plastilliseen pukuunsa vaatetettujen kreikkalaisten ja roomalaisten rinnalla seisoi siinä suomalainen poronnahoissa, suiooni karhuntaljassa, Britannian keltti puolialastomana, morsingolla siniseksi maalattuna, vendi lampaannahoissa, germaani villaviitassa ja vaskisovassa; mutta he jäivät kuitenkin kaikki vain saariksi noiden epälukuisten hunnien myllertävään aallokkoon.
Attila istui suojan keskitaustalla korokkeella; kallisarvoisilla, kullalla kirjailluilla matoilla peitettyjä porrasaskelmia oli noustava tälle puiselle korokkeelle, jonka keskellä yksinkertainen, koristelematon puinen nojatuoli toimitti vuosisadan mahtavimman hallitsijan valtaistuimen virkaa; ei koristeen tapaistakaan hän ollut kiinnittänyt pukuunsa, jossa hän eilen ratsasti leiriin.
Lähettiläät noudattaen Edikon osoituksia pysähtyivät suojan kynnykselle ja kumarsivat syvään. Sitten aikoi Maximinus nousta portaita korokkeelle ojentaakseen Attilalle keisarin omakätisen kirjeen.
Mutta silloin hyppäsi muudan hunnilaisruhtinas — se oli Tsendrul — väliin, sieppasi purppurapapyroksen hänen kädestään, sysäsi patriisin alimmalta portaalta alas, juoksi itse ylös, polvistui hallitsijan eteen ja laski kirjeen hänen syliinsä, samalla kuin valtias istui liikkumattomana paikallaan eikä ottanut sitä vastaan.