"Valitse nyt", jatkoi herttua puhettaan, "ja sinä saat minkä saaliin haluat. Teitä alemanneja, ja sinua etupäässä, on meidän kiittäminen voitosta."
"Tulen heti kanssasi", sanoi Liuthar vilkkaasti ja nousi seisoalleen.
"Auta minua, vanha ystäväni!"
Vanhus veti nyt pantsarin solet kiinni ja nuorukainen asetti kauniiseen päähänsä uljaan roomalaiskypärän haikarasulkineen.
Korkeana, jalon itsetunnon kirkastamana seisoi siinä kuninkaallinen nuorukainen.
"Nyt on kaikki hyvin", riemuitsi Fulvius. "Tribuno kuolleena, Zeno tuntemattoman käden, luultavasti orjainsa murhaama, niin luuli Johannes. Ravennassa ei enää ole keisaria; niin vakuutti meille eilen tämä nuori sankari. Minä olen siis kaikesta valtiovelastani vapaa."
"Se on erehdys", naurahti Liuthar; "tämä mahtava herttua on astunut keisarin sijaan ja sinä olet nyt hänelle velkaa."
Huolestuen koetteli Fulvius korvallistaan ja katseli tuota vantteraa miestä.
"Älä pelkää", pitkitti Liuthar. "Minä pyydän, herttua Garibrand, että tämä huvila ja siihen kuuluva maa, kaikista veloistaan vapaana, saa olla osa minulle tulevasta voittosaaliista."
"Käyköön, niinkuin sanoit", vastasi bajuvari.
"Fulvius ja Felicitas! Teille molemmille lahjoitan tämän vapaan tiluksen. Todistakoon sen nämä seitsemän vapaata miestä, jos joku teidän omistusoikeuttanne vastedes väittäisi vääräksi."