"Jotenkin raskaasti", naurahti nuorukainen ja virkkoi, kääntyen kivenhakkaajan puoleen: "Niin, minä sen sankarin kaasin, kun hän aikoi tulla tänne —"
"Felicitasta ryöstämään!" lisäsi Fulvius, likistäen pelästynyttä puolisoansa rintaansa vasten. "Oi, herra! Miten taidamme teitä kylliksi kiittää?"
Felicitas ei voinut sanoa sanaakaan: hän loi vain kyynelten kautta kiitollisen katseen pelastajaansa: niin kaunis hän ei yölläkään ollut.
"Kiittääkö!" naurahti Liuthar. "Tappelinhan oman henkeni puolesta.
Mutta kuulkaa — tuolta tulee joku."
Puutarhasta kuului aseellisten askeleita, ja sisään astui, viiden sotilaan seuraamana, herttua Garibrand.
"Te molemmat olette toimittaneet sankarin työn tämän portin edustalla. Tribunon, jota me olemme etsineet kaikkialta, kaatoi varmaankin — sinun kätesi. Siis löydän sinut vihdoin viimein, sinä nuori sankari. Tuon sinulle tervetulleen sanoman isältäsi. Eräs lähettiläs on saapunut. Roomalaislinna Regenjoen varrella on valloitettu. Orpanani, herttua Agilolf, ja isäsi ovat tehneet päätöksen kihlauksestasi. Agilolf pyytää toivottaa sinut tervetulleeksi saleihinsa. Adalagardis, ihanin kaikista Germanian ruhtinaitten lapsista, odottaa sinua."
"Eläköön minun kuninkaani poika! Siinä saa hän palkan tästä yöstä!" huudahti Haduwalt.
"Kihlauksestaniko päättäneet? Enhän milloinkaan ole häntä nähnyt", saneli Liuthar hitaasti.
"No niin, sillä ehdolla, että toisiinne suostutte", lausui herttua.
"Kyllä Adalagardis pian Liuthariin suostuu", naurahti Haduwalt ja taputteli punastuvaa nuorukaista olkapäille. "Ja minä myös toivon", kuiskasi hän salaisesti hänen korvaansa, "että se kaunotar, jota saat rakastaa, on oleva sinulle mieleen."