Niin tapahtui.
Rahakauppiaan hakiessa sotamiehiä, oli kivenhakkaaja lähestynyt maassa tuskittelevaa; mutta yhteenkään kysymykseen vastaamatta käänsi Leo hänelle selkänsä. Hammastaan purren, ja salaten kipuaan, hän antoi vahvojen maurilaisten kantaa itsensä kaupunkiin, jossa hänet asetettiin kantotuoliin ja vietiin sitte kapitoliin. —
Sillävälin oli Fulvius estellyt kauppiasta tulemasta taloonsa. "Ei tämän kynnyksen yli, teidän korkeutenne!" sanoi hän tarttuen kiinni pyrkijään. "Minä olen taikauskoinen, sinun katseesi on paha! Kohta kun huomasin sinun ja tribunon, kiiruhdin teitä vastaan ja tempasin mukaani tämän säkin, jossa on tarkasti laskettuna sinulle tuleva raha. Kas tässä!" — ja hän alkoi puutarhan muurille laskea hopearahojansa — "tässä, lue mukanani! Olen tarkkaan laskenut, summa on viisikymmentä solidia, siihen kolmenkymmenen prosentin korot — ja vielä viisitoista solidia! Ja tässä, — sillä ilman kuittia en maksa velkaani! — tässä on vahataululle kirjoitettu kuitti; ota kynä ja pistä nimesi sen alle — mene sitten tiehesi äläkä koskaan palaja!"
Mutta Zeno lykkäsi laihalla kädellään hopeakolikot vastenmielisesti syrjään, niin että muutamat putosivat maahan kivilevylle ja pyörähtelivät siinä.
"Niin pian emme pääse irti toisistamme, sinä vieraanvarainen isäntä ja kiitollinen lainansaaja."
"Kiitollinen! kolmekymmentä prosenttia on mielestäni kyllin suuri kiitos. Ja vieraanvaraisia ei olla Harpyijoille eikä Lemureille. Ota vastaan, mikä sinulle kuuluu ja mene!"
"Jos minä otan kaikki, mikä minulle kuuluu", vastasi nyt byzantilainen hirmustuneena, "niin menet sinä enkä minä tästä talosta ja tältä maalta".
"Mitä se merkitsee?"
"Se merkitsee, että tässä nyt ei kysytä ainoastaan, kurjaa viittäkymmentä solidia korkoineen. Minun on sinulta saatava enemmän kuin kaksikymmentä kertaa se summa: minun on tämä talo, minun tämä koottu tavara, ja luultavaa on, että sinä itse olet minun kaikkine luinesi, joita nahassasi kannat; minun on myös tuo orjan tytär, joka huolestuneena kuuntelee tuolla esiripun takana ja samoin lapsi hänen rinnallaan — uuhi karitsoinensa on minun."
Nämä pahaa ennustavat sanat lausuttiin ensin hiljempää, kähisevällä äänellä, vaan sitte yhä kovemmin ja uhkaavammin, niin että Fulvius peljästyneenä katsahti taaksensa, kuuliko hänen nuori vaimonsa tämän onnettomuutta ennustavan uhkailun.