"Oikeudenkäyntikö?" nauroi Zeno. "Oikeudenkäynti, joka alkaa täydellisillä todistuksilla, on pian päättynyt. Minun vaatimukseni on keisarillisten verokirjojen nojalla aivan oikea. — Ja tuo naisolento —"
"Tahdotko ehkä vaatia puolisonkin miehensä velasta? Sitä ei ole roomalaisessa laissa", huusi Crispus.
"Veistele sinä vain kipsisiä narrikuviasi äläkä opeta minulle lakia ja lain teitä! Tuo nuori vaimo on orjain lapsi ja vanhempainsa herran omaisuutta. Tämä herra kuoli jättämättä mitään testamenttia ja ilman tiettyä perillistä. Hänen omaisuutensa lankesi, perimättömänä tavarana, viskaalille ja samoin hänelle kuuluvat orjat ja heidän lapsensa."
"Vanha Krates vapautti vähää ennen kuolemaansa sekä Felicitaan että hänen vanhempansa."
"Missä on vapautuskirje?"
Koska molemmat olivat vaiti, jatkoi rahakauppias riemuiten puhettansa:
"Te vaikenette. Siis on asia, niinkuin arvelinkin: teidän vanhempienne koto paloi, kun siirtolaiset nostivat kapinan veronkantajia vastaan, ja samassa paloi myös mainittu paperi. Hän on kuin onkin siis orjana syntynyt, vapautusta ei voida todistaa; siis minulle vain se orjansikiö!"
Silloin sai viha ja tuska ylivallan nuoressa aviomiehessä; hän työnsi nyrkkinsä tuon pahanilkisen rintaa vastaan, niin että tämä hoiperteli taaksepäin. "Oletko siis, sinä vanha syntinen, jo ennakolta, samoin kuin minut ja minun taloni, myös ostanut viskaalilta minun vaimoni?"
"En itse hänestä välitä", kauppias irvisteli, "tämä nuori kreikkalaisnainen tulee minua kauniimman ja nuoremman herran omaksi, joka hänelle paremmin sopii: pian on nuori leijona hänet luolaansa laahaava. Tiedät kai, millä tavalla leijona rakkautta kosii."
"Tribuno!" Fulvius kirkasi. "Mutta sitä ennen minä kuristan hänet näillä kourillani kuoliaaksi. Ja sinä, mokoma parittaja, tässä —"