Painaen vielä viimeisen suudelman puolisonsa poskelle, Fulvius vei hänet kiireesti puutarhaan.
"Ei ole enää epäilemistäkään", virkkoi Crispus, kun Fulvius palasi, "etteivät he ole ainoastaan kirjeen kautta vapautetut, vaan suuremman varmuuden vuoksi on heidät vielä kirkossa pappien edessä julistettu vapaiksi, kaikkia lain temppuja noudattamalla. Ja tuo lapsi on aavistamattaan sen meille ilmoittanut suurimmassa hädässämme!"
"Ja tuo pappi oli —"
"Johannes itse!"
"Hän elää vielä — kiitos kaikille pyhille! Hän voi tässä todistaa."
"Niin, hänen täytyy tehdä se jo ennen yötä! Vierastenmiesten läsnäollessa pitää hänen julistaa se raadille. Nopeasti nyt kirkkoon!"
"Johanneksen luo!"
Ja molemmat kiiruhtivat minkä jalat kantoivat ensin Legionaintielle ja sitte kaupunkiin päin Vindeliciaporttia kohti. — —
Sillä aikaa käveli Felicitas puutarhan polkua hitaasti, usein pysähtyen ja katsellen rakastettuansa niin kauan kun hän tuolla korkealla tiellä saattoi nähdä hänen ylevän vartalonsa eroittuvan taivaan rantaa vasten.
"Mikähän heitä huolestuttanee?" hän puhui, päätänsä hiljaa pudistaen.