Cornelius katseli häntä hyvillä mielin. "Tuollaista intoa minä ylistän!
Sinä ikävöit taistelua; niinkö?"
"Eipä niinkään, herrani", vastasi nuorukainen vilpittömästi, "ainoastaan Felicitasta ikävöin".
Corneliuksen vastenmielisesti kääntyessä poispäin, Crispus lohdutti veljensä poikaa: "Vallilla ollessani olen alati pitänyt taloasi silmällä; ole rauhallinen vain, ei yksikään barbari ole vielä tullut joen yli."
"Entäs tribuno?" kuiskasi nuori aviomies.
"Hän ei vielä ole liikahtanutkaan kapitolista."
"Entäs Zeno?"
"On täydessä toimessa kuljettaessaan aarteitansa kaupunkiin ja niitä piilottaessaan."
Nyt palasivat tuubanpuhaltajat kiertokulultaan. Kaukaisimpienkin kaupunginosien miehet jo saapuivat. Severus ja Cornelius jakoivat heidät kahteen joukkoon, kumpaiseenkin noin kolmesataa miestä. Sitte tuo vanha sotasankari astui esiin ja lausui: "Roomalaiset! Juvavumin miehet! Seuratkaa minua! Pois portin edustalle ja turmio barbareille!"
Hän odotti meluavia hyväksymishuutoja, vaan kaikki olivat kuin mykkiä. Ainoastaan yksi mies astui rivistä esiin ja sanoi huolestuneen näköisenä: "Saanko kysyä?"
"Kysy!" Severus vastasi vastenmielisesti.