"Sinä häpeämätön arianilainen!" vastasi Rando. "Sinä Kristusta tunnustamaton paholainen! Minä vielä opetan sinut antamaan Herralle Kristukselle saman kunnian kuin hänen isällensä. Minä täytän suusi nyrkilläni. Jälkiruuaksi saat syödä — jokainoan hampaasi!"
"Me kunnioitamme aina poikaa vähemmän kuin isää", mutisi Helmdag.
"Olkaa vähemmällä, te molemmat!" käski Vestralp. "Täyttäkää kumpikin suunne, mutta — Rooman viinillä! Tänne nahkainen leilisi, Crispus, roomalais-sankari! Ei ole tarvis aukaista pauloja. Kas näin: miekan isku vain! Ja punaista verta pulppuilee haavasta. Tuokaa kypäränne ja kuperat kilpenne, niin vuodatan niihin tämän kauriinnahkaisen roomalaisen jaloa verta. — Mitä äskeiseen kiviportaita koskevaan riitaan tulee, niin uskokaa minua: kunnon mies kunnioittaa kaikkea sitä, mikä on toiselle pyhää. Senvuoksi, veljet, tahdomme kaikki väistää noita portaita."
"Entäs kulta ja hopea seinillä ja pilareilla ja kiviarkuilla?" kysyi arianilainen Helmdag.
"Säästämmekö sen rosvoaville orjille?" tuumasi katolilainen Rando.
"Emme!" huudahti sama sivistynyt pakana, joka tähän asti oli yrittänyt rakentaa rauhaa: hän oli Vestralp, kypäräkkään Crispuksen voittaja. "Se ei olisi tarpeellista! Ne jaamme me keskenämme Ziu-jumalan, roomalaisen piispan ja Arion palvelijain kesken."
Ja niin he ryhtyivät tuumasta toimeen. Vasemmassa kädessä kantaen viinillä täytettyä vaskista kypäräänsä tai sudennahkaista lakkiansa, josta tavan takaa ottivat aika kulauksen, mursivat he oikeassa kädessä olevalla sotatapparalla sarkophageista [kivinen ruumisarkku], pilareista ja pyhäinjäännösarkuista kaikennäköiset koristukset, metallikuvat, jalokivet sekä myöskin väärennetyt jalokivet, joiden kirkkaat värit häikäisivät heidän silmiään.
Nuori solakka bajuvari Garizo nosti kohteliaasti kumartaen pyhän Annan kaulalta raskaat, safireilla koristetut kultavitjat: "Anteeksi, pyhä jumalatar tai mikä lienetkään, mutta sinä olet ennen kaikkea kuollutta kiveä vain ja peloittavan ruma; se, minkä voin povestasi nähdä, on. aivan keltaista, mutta minun morsiameni Albrun on elävä, nuori ja lumoavan kaunis. Paljon kirkkaammin kiiltävät nämä siniset helmet hänen valkealla kaulallaan."
"Missä teidän vaimonne, lapsenne ja muut aseettomat ovat?" kysyi
Vestralp tuolta toimeliaalta sulhaselta.
"Suurin osa saapuu tänne vasta huomenna", vastasi Garizo, "sillä niin pitkälle olemme kuitenkin ehtineet, me hidastelijat, joiksi monisanainen heimolaisesi meitä äsken nimitti. Sen olemme kuitenkin oppineet, että ensiksi on sotilaitten lähdettävä tappeluun ja jäljestäpäin vasta, kun maa on voittojen kautta altis, tulevat aseettomat."