"Taitaapa tuohon nimeen olla hiukan syytä, koska sen niin pahaksi panette", naurahti Vestralp. "Jos joku sanoisi teitä 'pelkureiksi', niin nauraisitte vain ja paiskaisitte hänet kumoon. Te olette merkillistä väkeä. Ei yhdenkään toisen heimon viha ole niin levollinen, vaan samalla niin peloittava."
"Sen seikan tahdon sinulle selittää", vastasi hitaasti valkeapartainen
Herbert. "Me olemme kuin vuoret. Ne seisovat järkähtämättöminä,
hyörittäköön ja pyörittäköön niiden ympärillä miten paljo tahansa.
Mutta jos ne kerran suuttuvat, suitsuttavat ne tulta ja tulikiveä."
"Mutta tällä kertaa olette kuitenkin osoittaneet voivanne olla. kavaliakin", muistutti Suomar. "Sukkelilla juonilla olette estäneet vihollisen saamasta minkäänlaista vihiä tulostanne. Kaikkia teitä, yksinpä metsästäjienkin polkuja, vartioitsitte tarkasti, että teidän lähestymisenne pysyisi salassa, siksi kun seisoisitte aivan Juvavumin porttien edustalla."
"Mutta ettei roomalaisissa heräisi minkäänlaisia epäluuloja", lisäsi Herbert, "lähetimme muutamia omia roomalaisia siirtolaisiamme, talonpojiksi ja käsityöläisiksi puettuina, tänne kaupunkiin ostamaan ja myömään, ikäänkuin olisivat he olleet Ovilavan ja Laureacumin asukkaita."
"Mitä jos he olisivat ilmaisseet kaikki?" kysyi Suomar.
"Silloin olisivat heidän omaisensa olleet kuoleman omat. Se teroitettiin kyllin pontevasti heidän mieleensä. Muuten köyhä kansa suostuu paljo kernaammin meihin kuin roomalaisiin kiduttajiinsa."
"Varsin vähällä lakkasivat kaupunkilaisetkin meitä vastustamasta. Hekin näkyvät mukautuvan, kun huomaavat, ettemme syö heitä suuhumme", sanoi Helmdag naurahtaen.
"Tosiaankaan eivät muut kuin tribunon ratsumiehet ja hänen jalkaväestönsä tapelleet urhoollisesti ja rajusti."
"Kerro siitä!" kehoitti Vestralp. "Me, jotka ottelimme joen toisella puolen, emme vieläkään voi käsittää, kuinka menettelitte rynnäkössä ja kuinka niin pian saitte linnan antautumaan."
"Kautta Ziun miekan! Se kävi varsin kummasti", alkoi Rando kertoa. "Suurella, torilla, jossa eräs jalopeuran-nahkaan puettu kristittyjen pyhimys seisoo nuijaansa kohottaen —"