Johannes astui pelkäämättä tiheämpään joukkoon; kaikki väistyivät kunnioituksella syrjään. Moni orja-nainen — sillä niitäkin oli kapinallisiin liittäytynyt — lankesi polvilleen ja suuteli hänen pukunsa lievettä.
Sitten hän astui porttia kohti, joka jo oli alkanut liekehtiä.
Ainoastaan Kottys koetti häntä estellä. "Pois, pappi!" hän huusi ja heilutti rautatankoansa. Ja kun Johannes levollisesti jatkoi matkaansa, kosketti tuo rauta hänen haltioitansa; hän vaipui maahan verta vuotavana.
"Voi, veli, sinua!" huudahti Këix. "Sinä murhasit ainoan tuen, mikä meillä kurjilla raukoilla enää on — isämme parhaan ystävän!"
Raivoisana lankesi hän maahan ja heitti molemmat käsivartensa papin ympäri. Hänen täytyi sen johdosta pudottaa kädestään vaarallinen ase, kolmiteräinen rauta, jonka hän vastikään oli ryöstänyt kaivon viereen pystytetyltä Neptunukselta.
Melkein kaikki hänen kumppaninsa seurasivat hänen esimerkkiään. Myöskin
Kottys heitti tankonsa maahan ja rukoili: "Anna minulle anteeksi, isä
Johannes!"
Tämä nousi seisoalleen: "Sinä olet katunut — siis on Jumala sinulle anteeksi antanut. Mitä minulla, joka olen syntinen ihminen, olisikaan anteeksi annettavaa."
Hän meni nyt kenenkään vastustamatta portille, tempasi tulisoihdut pois, otti maasta kilven, painoi sitä oikealla kädellään portin liekkejä vastaan, kohotti kuin manaukseksi vasemman käden taivasta kohti ja sanoi:
"Tulen voima! Myöskin sinä palvelet Jumalaa, meidän Herraamme. Sinua, liekkien pirullista hallitsijaa, käsken ja manaan minä täältä helvettiin väistymään."
Tuli sammui.