"Lakkaa jo murisemasta, sinä tunnoton karhu! Olen jo saanut siitä kyliäni. Adalagardistako, sanoit? Hän on minulle vain nimi! Isäni lausuma toivo! Saatanko sulkea nimen syliini ja suudella ja hyväillä sitä? Vaan tämä nainen on elävää lihaa ja verta. Minä tunsin hänen käsivartensa suloisen lämmön, kun käteni siihen kosketti. Siitä virtasi minuun tulta! Hän on ihana, ihmeen ihana. Kaunis kuin keijukainen — — ei, sekään ei ole kylliksi sanottu. Valhallan jumalattariakaan ei voi häneen verrata. Missä olen nähnyt jotakin hänen kaltaistaan?" jatkoi hän uneksien. "Lämpimämmän ja kirkkaamman taivaan alla, luullakseni. Niin — nyt sen tiedän; ollessani keisarin palveluksessa matkustin uljaassa sotalaivassa Byzantista Kreikan sinisen meren yli. Erään saaren myrtti- ja laakerimetsässä seisoi kreikkalaisen jumalattaren valkea kuva. Se lumosi minut melkein yhtä valtavasti kuin tämä nainen tänään." Hän vaikeni ja laski käden myrskyävälle sydämelleen.
"Jos tahdot häntä samalla tavalla rakastaa kuin kivistä kuvaa, niin en sano mitään, vaikka tosin surkuttelen, että aistisi on niin harhateillä. Minä olen peräti toista mieltä. Näkisit vain Adala — — vai niin, vaikenen, vaikenen! Mutta tämä kapealanteinen olento, hoikka kuin heittokeihäs eikä hienoine käsivarsineen paljoa pitempi sitä, murtuisi murskaksi jo ensi kerralla, kun hänet oikein sydämellisesti sulkisit syliisi."
"Mitä tietää karhu kanteleen sävelistä!" virkkoi Liuthar jotenkin ynseästi.
"Voi olla, herra kuninkaanpoika, etten ymmärrä arvostella kreikkalaisia valkeita kivinukkeja enkä muita lastenleluja; mutta sen näyn tietävän paremmin kuin Lindagardiin poika, miten lannistetaan kuumat tunteet toisen miehen aviopuolisoa kohtaan. Jos olisitte ennen toisianne rakastaneet ja sinä nyt näkisit hänet toisen hallussa, vaikka hän vielä salaa säilyttäisi kuvaasi sydämessään, — silloin sanoisin: käytä sitä valtaa, jonka Votan on sinulle antanut. Mutta nyt — vaan tuossa hän jälleen tulee. Ilman pelkoa tai epäilystä, täynnä luottamusta. Hän turvaa sinuun, tuo rakastettava lapsi. Minä en voi sallia hänelle mitään pahaa tapahtuvan, koska hän on niin vilpitön ja viaton. Ja minä sanon sinulle: jos sinä sanalla tai silmäykselläkään häiritset hänen rauhaansa, niin pidän huolta siitä, että vanhempasi hyvinkin vastenmielisesti katselevat sinua palatessasi kotiin tältä matkalta ja istuutuessasi äitisi kunniallisen lieden ääreen."
Mutta nyt suuttui Liuthar.
"Luulet kaiketi minun suuresti pelkäävän sinun laverteluasi. Ja siitä on pitkä aika, kun rouva Lindagardiin vitsa minun selkääni ulottui. Mitä sinä joutavia laskettelet? Enkö seiso voittajana tässä talossa? Minun tarvitsee vain tahtoa, niin kaikki tämä, niinhyvin talo kuin sen haltijatar, ovat omiani. Hänen miehensä on kuollut tai on hän vangittu orjaksi ja tämä vaimo itse on leski tai — minun palvelijattareni niinpian kuin hänet siksi tahdon nimittää."
"Oikeinpa kauniisti sinun ajatuksesi kohtelevat kreikkalaista jumalatartasi! Jos sinä olisit minun poikani etkä kuninkaani poika, niin lennättäisin sinut muitta mutkitta tuosta ovesta pihalle. Mutta asiain näin ollen tahdon minä, Haduwalt Hadumarin poika valvoa, ettei alemannien kuninkaan poika harjoita ilkivaltaa makeisia näpistelevän pojan lailla."
Nyt astui talon nuori emäntä huoneeseen, kantaen sievää vasua, josta hän latoi pöydälle valkeata lämmintä leipää sekä voita, tuoretta vuohenjuustoa ja lihaa.
"Heti, heti!" vastasi hän janoisen Haduwaltin kysyvään silmäykseen, ja tuokion kuluttua palasi hän kantaen päänsä päällä suurta, viinillä täytettyä ruukkua.
Kaikki häntä kaunisti; niin tämäkin. Nuo liikkeet, tuo asento, kun hän vasenta kättä lanteelle painaen ja oikealla pitäen kiinni ruukun rivasta, solakkana ja suorana astui yli kynnyksen, kulkien vakaasti ja varovaisesti, ettei viini läikähtäisi yli laitojen.