"Te kaikki olette nuoria, teillä on monenlaisia mielitekoja ja monenlaisia iloja. Yksi rakastaa vaimoaan, toinen aseitaan, kolmannella on toivo tai huoli rakastajattarestaan.
"Mutta uskokaa minua, aika tulee — ja hätä voi loihtia sen esille jo teidän nuorina ollessanne — jolloin kaikki nämä ilot, jopa huoletkin muuttuvat arvottomiksi kuin kuihtuneet seppeleet eilisistä juomingeista.
"Monet muuttuvat silloin heikoiksi ja hurskaiksi ja unohtavat maanpäälliset asiat sekä tavoittelevat vain haudan tuolla puolen olevaa.
"Minä en sitä voi, ettekä te, eivätkä monet muutkaan luullakseni.
"Minä rakastan maata vuorineen, metsineen, niittyineen ja kohisevine virtoineen, elämää maan päällä, sen hehkuvaa kiukkua ja pitkää rakkautta, sen sitkeää vihaa ja äänetöntä ylpeyttä.
"Ilmaelämästä tuolla ylhäällä tuulipilvissä, josta kristityt papit opettavat, en tiedä mitään enkä tahdokaan mitään tietää.
"Katsokaa minua. Minä olen lehdetön runko; olen kadottanut kaiken, mikä ilahdutti minua elämässä: vaimoni kuoli monta vuotta sitten, poikani ovat kuolleet, pojanpoikani ovat kuolleet paitsi yhtä, joka on muuttunut italialaiseksi. Ja se on pahempaa kuin kuolema.
"Aikoja sitten ovat surmansa saaneet kaikki, joiden kanssa olin yht'aikaa reippaana poikana ja voimakkaana miehenä. Jopa menee hautaansa ensimmäinen rakkauteni ja viimeinen ylpeyteni: suuri kuninkaani.
"Nyt saatte kuulla, mikä minua vielä pidättää elämässä.
"Mikä antaa minulle rakkautta ja halua elämään ja mikä minua siihen pakottaa? Mikä ajaa minut, vanhan miehen, nuorukaisen tavoin tänne vuorelle tällaisena myrsky-yönä? Mikä hehkuu kuuman liekin tavoin täällä jäänharmaan parran alla puhtaana rakkautena, taipumattomana ylpeytenä ja uhittelevana suruna? Mikäpä muu kuin palava halu, joka on poistamattomana veressämme; syvä vetovoima kansaani, hehkuva, kaikkivoipa rakkaus goottien sukuun, joka puhuu esi-isieni suloista, ihanaa, kotoista kieltä; vetovoima niihin, jotka puhuvat, tuntevat ja elävät samoin kuin minä.