"Sinä näet kaiken liian synkkänä; ei pidä koskaan epäillä ennen taistelua", arveli Vitiges.
"Kukistummeko miekka tupessa, taistelutta ja kunniatta?" huudahti
Totila.
"Ei taistelutta, Totila, eikä kunniatta, sen tiedän", vastasi Teja ja siveli hiljaa sotakirvestään. "Me tahdomme taistella niin, että se muistetaan aina; taistelemme kunniakkaasti, mutta voittamatta. Goottien tähti on laskemassa."
"Minusta tuntuu, että se nousee sangen ylös ensin", huudahti Totila kärsimättömänä. "Menkäämme kuninkaan eteen ja puhu sinä, Hildebrand, hänelle kuten olet puhunut meille. Hän on viisas, hän keksii keinon."
Vanhus pudisti päätään. "Ainakin kaksikymmentä kertaa olen puhunut hänelle. Hän ei kuule enää minua. Hän on väsynyt ja tahtoo kuolla. Hänen sielunsa on synkistynyt, en tiedä mistä varjoista. — Mitä mietit, Hildebad?"
"Minä mietin", sanoi tämä ojentautuen pystyyn, "että varustamme kaksi sotajoukkoa niin pian kuin vanha leijona on ummistanut silmänsä. Toisen johtavat Vitiges ja Teja Bysanttiin ja polttavat sen; toisen kanssa menen minä veljineni Alppien yli ja muserran Pariisin, merovingien lohikäärmeenpesän, ainaiseksi. Silloin on rauha idässä ja pohjoisessa."
"Meillä ei ole laivoja, millä mennä Bysanttia vastaan", sanoi Vitiges.
"Ja frankkeja on seitsemän yhtä meikäläistä vastaan", sanoi Hildebrand, "mutta sinä ajattelet urhon tavoin, Hildebad. Mitä sinä neuvot Vitiges?"
"Minä neuvon kaikkia pohjan heimoja tekemään valalla ja panttivangeilla vahvistetun liiton kreikkalaisia vastaan."
"Sinä luotat uskollisuuteen, koska itse olet uskollinen. Ystäväni, vain gootit voivat auttaa gootteja. Kuulkaa minua!