"Sanasi ovat eittämättömät: kuningas on haudan partaalla — ruhtinatar puoleksi kreikkalainen nainen — Justinianus väijymässä — italialaiset kavalat kuin käärmeet — Bysantin sotapäälliköt ovat taikureita, mutta" — hän henkäsi syvään — "me emme ole yksin, me gootit. Viisas kuninkaamme on hankkinut itselleen ystäviä ja liittolaisia ylenmäärin. Vandaalien kuningas on hänen lankonsa, länsigoottien kuningas hänen tyttärensä poika, burgundien, herulien, tyyringien ja frankkien kuninkaat ovat hänen sukulaisiaan, kaikki kansat kunnioittavat häntä isänään, sarmaatit, vieläpä kaukaiset eestitkin Itämeren rannalla osoittavat hänelle kunnioitustaan lähettämällä hänelle turkiksia ja keltaista merenpihkaa. Onko kaikki tämä —"
"Kaikki tämä ei ole minkään arvoista, vain tyhjää imartelua se on ja kirjavaa romua. Auttaisivatko eestit merikultineen meitä Belisariusta ja Narsesta vastaan? Voi meitä, jollemme voi voittaa yksin. Nämä langot ja vävyt imartelevat niin kauan kuin he vapisevat, ja kun he eivät enää vapise, he alkavat uhata. Minä tunnen kuninkaiden uskollisuuden! Meillä on vihollisia joka puolella, julkisia ja salaisia, eikä ketään ystäviä paitsi me itse."
Syntyi hiljaisuus, jonka aikana kaikki huolellisesti punnitsivat vanhuksen sanoja. Ulvoen myrsky riehui rapautuneiden patsaiden ympäri ja tärisytti murentunutta temppelirakennusta.
Vitiges puhui ensin; kohottaen silmänsä maasta hän sanoi levollisella ja varmalla äänellä: "Vaara on suuri, mutta ei mahdoton välttää, toivoaksemme. Varmaankaan et ole kutsunut meitä tänne sitä varten, että vaipuisimme toimettomina epätoivoon. Apua täytyy saada, sano siis mistä luulet sitä saatavan?"
Vanhus meni hänen luokseen ja tarttui hänen käteensä: "Urhoollinen Vitiges, Valtarin poika, minä tunsin sinut ja tiesin hyvin, että sinä ensin löytäisit miehevän luottamuksen sanan; minä uskon kuten sinäkin; vielä on apu mahdollinen ja sen saamista varten olen kutsunut teidät tänne, missä ei yksikään italialainen voi meitä kuulla. Puhukaa nyt ja antakaa neuvonne, sitten minä sanon sanottavani."
Kun kaikki olivat vaiti, hän kääntyi mustatukkaisen puoleen.
"Jos sinä ajattelet samoin kuin minä, niin puhu sinäkin, Teja. Miksi olet ollut tähän saakka vaiti?"
"Olen ollut vaiti, koska olen ollut eri mieltä kanssanne."
Toiset hämmästyivät. Hildebrand sanoi: "Mitä sillä tarkoitat, poikani?"
"Hildebad ja Totila eivät näe vaaraa, sinä ja Vitiges näette sen ja toivotte; mutta minä olen nähnyt sen jo aikoja enkä toivo."