Varhain seuraavan päivän aamuna Cassiodorus meni prefektin luo. Hän löysi tämän rauhallisessa, syvässä unessa.
"Voitko sinä nukkua levollisena kuin lapsi sellaisen iskun jälkeen?"
"Minä nukuin", sanoi Cethegus kohottautuen vasemman käden nojaan, "koska tunsin itseni taas turvalliseksi".
"Niin, sinä olet kyllä turvassa, mutta toisin on valtakunnan laita."
"Valtakunta oli tämän pojan vuoksi suuremmassa vaarassa kuin minä.
Mutta missä on kuningatar?"
"Poikansa avonaisen ruumisarkun ääressä hän on istunut sanattomana koko yön."
Cethegus hypähti vuoteeltaan.
"Se ei käy päinsä", sanoi hän. "Se ei ole oikein. Hän kuuluu valtakunnalle eikä tälle ruumiille. Vielä vähemmin senvuoksi, että minä olen kuullut kuiskailtavan myrkystä. Nuorella tyrannilla oli paljon vihollisia. Kuinka sen asian laita oikein on?"
"Se on hyvin epävarmaa. Kreikkalainen lääkäri Elpidios, joka tutki ruumiin, puhui tosin muutamista epäilyttävistä asianhaaroista. Mutta, jos myrkkyä oli käytetty, tuumi hän, täytyi sen olla jotakin hyvin salaista, hänelle aivan tuntematonta. Pikarissa, josta kuningas raukka joi viimeisen kerran, ei ollut pienintäkään epäilyttävää jälkeä. Niinpä luullaan aivan yleisesti, että mielenliikutus oli palauttanut entisen sydänvian, joka tappoi hänet. Olipa hyvä, että voidaan todistaa kaikki sinun askeleesi siitä alkaen, kun lähdit kokouksesta, sillä tuska tekee ihmiset epäluuloisiksi."
"Kuinka on Camillan laita?" kyseli prefekti edelleen.