"Hän ei ole vielä tointunut tainnoksistaan. Lääkärit pelkäävät pahinta. — Mutta minä tulin sinulta kysymään, mitä nyt on tehtävä? Kuningatar sanoi, että tutkimus sinua vastaan pitäisi lopettaa."
"Se ei käy päinsä", sanoi Cethegus. "Minä vaadin jutun jatkamista.
Rientäkäämme kuningattaren luo."
"Tahdotko sinä häiritä häntä poikansa ruumisarkun ääressä?"
"Tahdon kyllä. Sinun hienotunteisuutesi ei sitä sallisi. Hyvä, tule jäljestä sitten, kun minä olen jään puhkaissut."
Hän sanoi jäähyväiset Cassiodorukselle ja kutsui orjat pukemaan itseään.
Hiukan myöhemmin hän meni tummanharmaaseen surupukuun puettuna siihen holviin, jossa ruumis oli. Käskevästi hän viittasi tieltään vartijat ja Amalasuntan hovinaiset, jotka vartioivat ovella, ja astui ääneti sisään.
Se oli sama maanalainen, holvattu sali, jossa muinoin keisarien ruumiit valmistettiin roviota varten voiteilla ja polttoaineilla.
Tähän hiljaiseen saliin, joka oli laskettu tummanviheriäisellä serpentiinillä ja jota mustasta marmorista tehdyt doorilaiset pylväät kannattivat, ei koskaan päässyt auringonvalo. Nytkin valaisi seinälevyjen muodostamaa synkkää, bysanttilaista mosaiikkia vain neljä pikisoihtua, jotka loivat himmeätä valoaan nuoren kuninkaan kivisarkofagiin.
Siinä hän makasi tummanpunaisella purppuravaipalla kypärä, kilpi ja miekka pääpuolessa.
Hildebrand-vanhus oli sitonut tammiseppeleen hänen tummien kutriensa ympäri.