Kulkue palasi samassa järjestyksessä, mutta ilman arkkua. Daphnidion liittyi siihen. Rusticianakin oli poistunut kulkueesta.
Levollisesti Cethegus käveli edestakaisin yksinäisessä käytävässä odotellen häntä.
Vihdoin tuli murtunut nainen portaita ylös. Hän hoiperteli ja oli kaatua.
Cethegus tarttui nopeasti hänen käsivarteensa.
"Rusticiana! Toinnuhan toki!"
"Sinäkö täällä? Hyvä Jumala! Rakastithan sinäkin häntä? Ja me, molemmat olemme hänet murhanneet." Hän nojasi päänsä Cetheguksen olkapäähän.
"Vaiti, onneton", kuiskasi tämä silmäten ympärilleen.
"Oi, minä, hänen äitinsä olen murhannut hänet. Sekoitin juoman, joka tappoi Atalarikin."
Hyvä on, ajatteli Cethegus, hän ei siis aavistakaan, että tytär joi samasta pikarista eikä tiedä, että minä näin hänen juovan.
"Se oli julma kohtalon isku", sanoi hän ääneen, "mutta ajattele, mitä olisi tapahtunut, jos Camilla eläisi? Hän rakasti Atalarikia?" —