"Tuliko hän kertaakaan ennen kuolemaansa täysin tajuihinsa?"
"Ei, herra, ei kertaakaan. Ainoastaan hiukan ennen viimeistä hengenvetoaan hän avasi suuret silmänsä ja katseli ympärilleen ikäänkuin jotakin etsien:
"Missä hän on? kysyi hän äidiltään. Ah, minä näen hänet, huusi hän sitten ja nousi vuoteeltaan.
"Lapseni, lapseni minne sinä menet? kysyi hänen äitinsä itkien.
"Tuonne, sanoi hän kirkastettu hymy huulillaan, autuaitten saareen.
"Sitten hän sulki silmänsä ja vaipui takaisin vuoteelleen. Tuo autuaallinen hymy jäi hänen huulilleen — ja hän oli lähtenyt autuaitten saareen, iäksi!"
"Kuka on tuottanut hänet tänne?"
"Kuningatar. Kun hän sai tietää Camillan kuolleen, määräsi hän, että vainaja on vietävä sulhasensa rinnalle ja haudattava hänen viereensä."
"Mutta mitä lääkäri sanoo? Kuinka Camilla saattoi niin äkkiä kuolla?"
"Lääkäri silmäsi häntä vain pikimmittäin. Hän ajatteli vain kuningasta eikä emäntäni sitäpaitsi sallinut vieraan miehen koskea tytärtään. Emäntäni sydän on murtunut, hänkin kuolee kai pian! Mutta hiljaa, he tulevat takaisin."