Silloin hän teki rohkean päätöksen vapauttaakseen yhdellä iskulla itsensä siitä verkosta, joka häntä ympäröi Ravennassa. Hän päätti viedä hallitsijattaren Roomaan, omaan Roomaansa, hätätilassa vaikka väkivalloin. Siellä oli hänellä aseita, puoluelaisia ja valtaa. Siellä oli Amalasunta ehdottomasti hänen vallassaan ja siten gootitkin.
Ilokseen hän huomasi, että kuningatar suostui mielellään hänen tuumiinsa. Amalasunta ikävöi pois näiden muurien sisästä, missä hän tunsi olevansa pikemmin vanki kuin hallitsijatar. Hän ikävöi Roomaan, vapauteen ja valtaan.
Cethegus ryhtyi tapansa mukaan nopeasti toimeen. Hänen täytyi luopua lyhemmästä maamatkasta, sillä sekä suurta Via flaminiaa että muitakin Ravennasta Roomaan vieviä teitä vartioivat goottilaiset sotajoukot, joita Vitiges komensi. Senvuoksi oli pelättävissä, että heidän pakonsa huomattaisiin liian aikaisin ja mahdollisesti keskeytettäisiinkin.
Hän päätti siis kulkea ainakin osan matkaa meritse. Mutta Ravennan satamassa oleskelevia goottilaisia laivoja ei sitä tarkoitusta varten voitaisi käyttää.
Onneksi prefekti muisti, että navarkki Pomponius, eräs salaliittolaisista, risteili kolmella kolmisoudulla, joissa oli luotettava s.o. roomalainen miehistö, Adrian meren länsirannalla Anconan ja Teaten välillä ajellen merirosvoja.
Hän lähetti Pomponiukselle käskyn saapua Epifaniasjuhlan jälkeisenä yönä Ravennan edustalle. Hän toivoi pääsevänsä palatsin puutarhan kautta onnellisesti laivaan yön pimeyden suojassa ja ihmisten viettäessä kirkollista ja maallista juhlaa. Laivalla he pujahtaisivat goottien asemien ohi Teateen, josta pääsisi vaaratta ja nopeasti Roomaan.
Tämän suunnitelman rohkaisemana — lähettiläs oli saapunut onnellisesti Pomponiuksen luo ja tuonut häneltä lupauksen saapua täsmällisesti sovitulle paikalle — prefekti hymyili goottien päivä päivältä kasvavalle, uhmailevalle vihalle, joka kohdistui häneen, kuningattaren suosikkiin.
Hän kehoitti Amalasuntaa kärsivällisyyteen, ettei tämä kuninkaallisen vihansa raivossa "kapinoitsijoita" kohtaan turmelisi pelastussuunnitelmaa.
Epifaniasjuhla oli tullut. Kansa aaltoili sankoin joukoin kaupungin kirkoissa ja toreilla. Aarrekammion kalleudet olivat asetetut valmiiksi kääröihin, samoin arkiston tärkeimmät paperit. Oli puolenpäivän aika.
Amalasunta ja prefekti olivat ilmoittaneet ystävälleen Cassiodorukselle suunnitelmansa, jonka rohkeutta tämä ensin pelästyi, mutta jonka viisauden hän pian myönsi.