Cethegus oli vastustamatta myöntynyt kaikkeen varmassa pakenemisen toivossa, mutta pako olikin käynyt mahdottomaksi.
Hänen parhaan suunnitelmansa oli Totila turmellut. Prefekti vannoi ikuisen vihan tätä miestä kohtaan. Hänen julmat kostonhimoiset tuumansa keskeytti Thulunin huudahdus: "No, Amalasunta, kirjoitatko nimesi, vai ryhtyvätkö gootit kuninkaanvaaliin?"
Nämä sanat kuullessaan Cethegus sai taas entisen tarmonsa takaisin. Hän otti vahataulun kreivin kädestä ja ojensi sen kuningattarelle.
"Sinun täytyy, kuningatar", sanoi hän hiljaa. "Ei ole muuta keinoa."
Cassiodorus ojensi kirjoituspuikon, kuningatar kirjoitti nimensä, ja
Thulun otti taulun takaisin.
"Hyvä", sanoi viimemainittu, "me menemme ilmoittamaan gooteille, että valtakunta on pelastettu. Sinä, Cassiodorus, tulet mukaan todistamaan, että kaikki on tapahtunut ilman väkivaltaa."
Amalasuntan viittausta totellen senaattori lähti goottilaisten ylimysten kanssa linnan edustalla olevalle torille.
Kun ruhtinatar ja Cethegus olivat jääneet kahden kesken, hypähti edellinen pystyyn. Hän ei pidättänyt enää kyyneliään. Intohimojensa raivossa hän löi kädellään otsaansa. Hänen ylpeyttänsä oli syvästi loukattu. Tämän hetken tapahtumat koskivat hänen sydämeensä kipeämmin kuin puolison ja isän kuolema, vieläpä kipeämmin kuin Atalarikin kadottaminen.
"Tällaista on siis miesten etevämmyys", huusi hän ääneensä itkien.
"Raakaa, törkeätä väkivaltaa! Oi, Cethegus, kaikki on hukassa."
"Ei kaikki, kuningatar, vain yksi suunnitelma. Pyydän sulkeutua suosioosi", lisäsi hän kylmästi. "Minä lähden Roomaan."