"Kuinka? Jätätkö sinä minut tällaisella hetkellä? Sinä, sinä olet houkutellut minulta kaikki nämä lupaukset, jotka minulta riistävät kruunun, ja nyt sinä jätät minut. Parempi olisi ollut, että olisin vastustanut. Silloin olisin ollut kuningatar, vaikka he olisivat antaneetkin kruunun jollekin kapinallisista herttuoista."
Olet oikeassa, ajatteli Cethegus, se olisi ollut parempi sinulle, mutta pahempi minulle. Ei, tätä kruunua ei saa enää ainoakaan sankari ottaa päähänsä.
Cethegus oli nopeasti huomannut, ettei kuningattaresta enää ollut hänelle mitään hyötyä — ja nopeasti hän hylkäsikin hänet. Hän katseli jo uutta välikappaletta suunnitelmiensa toteuttamiselle. Hän päätti kuitenkin kertoa kuningattarelle osan tuumiaan, ettei tämä rupeaisi menettelemään omin päin ja peruuttaisi antamiaan lupauksia sekä siten jouduttaisi kruunun siirtymistä Thulunille.
"Minä menen, hallitsijattareni", sanoi hän, "mutta en silti hylkää sinua. Täällä en voi sinua enää hyödyttää. Minut on karkoitettu sinun läheisyydestäsi ja sinua vartioidaan mustasukkaisesti kuin rakastajatarta."
"Mutta miten minun on suhtauduttava herttuoille antamiini lupauksiin?"
"Odotettava ja mukauduttava lupauksiisi. Ja nuo kolme herttuaa", lisäsi hän epäröiden, "he menevät sotaan. Kenties he eivät palaakaan sieltä koskaan."
"Kenties!" huokasi hallitsijatar. "Mitä meitä hyödyttää tuo kenties?"
Cethegus meni hänen luokseen: "He eivät palaa — jos niin tahdot."
Amalasunta vavahti pelästyneenä.
"Murhaako? Onneton, mitä ajattelet?"