"Ei, isä, mutta anna nyt minulle keihäskin — tällaista tilaisuutta on minulla harvoin täällä maaseudulla —." Vaivalloisesti laahaten perässään raskasta keihästä hän huusi: "Hoi, Vakis, Ansbrand, isä on täällä. — Tuokaa heti falerno-säkki kellarista. Isä on janoissaan kovan ratsastuksen jälkeen."
Hymyillen Vitiges siveli pojan pellavaista tukkaa. Atalvin riensi edelle.
"No, kuinka täällä oikein jaksetaan", kysyi hän Rautgundikseen katsellen.
"Hyvin, Vitiges, sato on saatu onnellisesti korjatuksi, viini on jo puserrettu, lyhteet keoissa."
"En sitä kysynyt", sanoi hän puristaen hellästi vaimoaan, — "kuinka sinä voit?"
"Kuten vaimo raukka voi", vastasi hän katsellen miestään silmiin, "joka kaipaa rakastettua miestään. Vain kova työ, ystäväni, ja alinomainen puuha kykenevät poistamaan sydämen kaihon. Usein olen ajatellut, kuinka olet mahtanut rasittua siellä vieraiden ihmisten parissa leirissä ja hovissa eikä kukaan ole pitänyt sinusta huolta.
"Kun hän tulee kotiin, ajattelin minä, täytyy ainakin hänen talonsa olla hyvässä kunnossa ja kodikkaana.
"Tällaiset ajatukset ovat tehneet ikävän työn mieluisaksi."
"Sinä olet kelpo vaimo. Mutta etköhän vain rasita itseäsi liiaksi?"
"Työ on terveellistä, mutta palvelusväen ilkeys saa usein mieleni apeaksi."