"Hovissa katsotaan asiaa toiselta kannalta. Mutta tule nyt mukaani hoviin."
"Ei, Vitiges", sanoi Rautgundis levollisesti nousten seisoalleen. "Hovi ei sovi minulle enkä minä hoviin. Olen salokyläläisen tytär, enkä ole tottunut hovielämään. Katso tätä ruskeata niskaa", sanoi hän nauraen, "ja näitä karkeita käsiä. En osaa soittaa lyyraa enkä lausua runoja. En olisi kyllin hyvä noille hienoille roomalaisnaisille etkä sinä saisi minusta kunniaa."
"Et siis pidä itseäsi tarpeeksi hyvänä lähteäksesi hoviin."
"Päinvastoin pidän itseäni liian hyvänä."
"Sinun täytyisi vähitellen oppia suvaitsemaan ja kunnioittamaan toisia."
"Sitä en koskaan tekisi. He kenties sietäisivät minua sinua peläten, mutta minä en koskaan sietäisi heitä. Minä sanoisin heille joka päivä päin silmiä, että he ovat pintapuolisia, petollisia ja huonoja ihmisiä."
"Olet siis ennemmin kuukausimääriä ilman miestäsi."
"Mieluummin olen hänestä erossa kuin hänen vuoksensa kierossa, ikävässä asemassa.
"Oi, Vitigekseni", sanoi hän kietoen kätensä miehensä kaulaan.
"Muistele vain, kuinka sinä minut löysit ja kuka olen.
"Siellä, missä goottien viimeiset uudisasutukset ympäröivät Alppien harjanteita, korkealla Scaranzian vuorijyrkänteiden välissä, siellä, missä hento Isara kuohuen murtautuu kivirotkoista bajuvarien laaksoihin, siellä oli isäni yksinäinen talo.