Lyhyin piirtein hän kertoi vaimolleen prefektin kukistumisesta sekä uudesta asemastaan Amalasuntan luona.
Rautgundis kuunteli tarkkaavaisesti kertomusta. Sitten hän puristi miehensä kättä.
"Hyvä on, Vitiges, että gootit vähitellen huomaavat etevyytesi. Ja sinä olet luullakseni iloisempi kuin tavallisesti", sanoi hän.
"Niin, tunnen itseni onnelliseksi saadessani minäkin kantaa osan siitä kuormasta, jonka tämä aika aiheuttaa. Paljon vaikeampaa oli seisoa toimettomana ja katsella, kuinka ankarat ajat painoivat kansaani. Kuningatarta vain käy sääli. Hän on vankina omassa linnassaan."
"Mitä hän on ryhtynyt miesten toimiin. Minulle ei sellainen koskaan johtuisi mieleenikään."
"Sinä et olekaan kuningatar, Rautgundis. Ja Amalasunta on ylpeä."
"Olen kymmenen kertaa ylpeämpi kuin hän.
"Mutta niin turhamainen en ole.
"Hän ei ole koskaan rakastanut miestä eikä ymmärtänyt miehen arvoa eikä luonnetta.
"Muuten hän ei olisi tahtonut astua miesten tilalle."