"Muutamia kuukausia sen jälkeen, kun olin löytänyt sinut yksinäisten kallioittesi keskeltä ja rakastunut sinuun, sai kuningas Teoderik omituisen päähänpiston. Hän aikoi naittaa minut sisarellensa Amalabergalle, tyyringien kuninkaan leskelle, joka tarvitsi miehen apua levottomia naapureitaan, frankkeja vastaan."
"Sinä olisit silloin päässyt kuninkaaksi", sanoi Rautgundis loistavin silmin.
"Mutta minulle oli Rautgundis rakkaampi kuin kruunu ja kuningatar ja senvuoksi kieltäydyin.
"Kuningas pahastui siitä ja antoi minulle anteeksi vain sillä ehdolla, että lupasin olla koskaan menemättä naimisiin.
"Enhän silloin voinut toivoakaan, että saisin sinut omakseni. Muistathan, kuinka kauan isäsi kohteli minua epäluuloisesti ja kylmästi eikä tahtonut antaa sinua minulle.
"Kun vihdoinkin tulit omakseni, en pitänyt viisaana näyttää sinua kuninkaalle vaimonani, koska olin hylännyt hänen sisarensa."
"Mutta miksi olet salannut minulta tämän yhdeksän pitkää vuotta?"
"Koska", sanoi hän katsoen vaimoaan hellästi silmiin, "koska minä tunsin Rautgundikseni.
"Sinä olisit alituisesti miettinyt, mitä olin menettänyt hylätessäni kruunun.
"Mutta nyt on kuningas kuollut ja minun täytyy alinomaa olla hovissa. Ken tietää, milloin ensi kerran saan levätä näiden pylväiden varjossa ja tämän rauhallisen katon alla."