Rautgundis rauhoitti häntä ja käski hänet nukkumaan.
"Minä menen", sanoi hän, "mutta, isä, kun sinä ensi kerran tulet tänne, niin tuo minulle oikea miekka tämän puikon sijaan. Tuothan?"
Ja hän juoksi sisään.
"Taistelu näiden italialaisten kanssa ei lopu koskaan", sanoi Vitiges. "Se menee perintönä lapsille. Sinulla on täällä liian paljon ikävyyksiä kestettävänä.
"Mielelläsi suostut kai senvuoksi ehdotukseeni. Tule mukanani
Ravennaan, hoviin."
Vaimo katseli häntä hämmästyneenä.
"Sinä lasket leikkiä", sanoi hän epäluuloisesti. "Et ole koskaan ennen sitä tahtonut. Niinä yhdeksänä vuotena, jolloin olen ollut vaimosi, ei ole koskaan juolahtanut mieleesikään viedä minua hoviin. Minä luulen, ettei ainoakaan ihminen tiedä, että Rautgundista on edes olemassa. Sinähän olet pitänyt avioliittoamme salassa", lisäsi hän hymyillen, "kuin rikosta".
"Kuin aarretta", sanoi Vitiges syleillen vaimoaan.
"En ole koskaan kysellyt sinulta, miksi olet niin tehnyt. Olin ja olen onnellinen ja ajattelin ja ajattelen: hänellä on kai syynsä."
"Minulla oli pätevä syy, mutta sitä ei enää ole. Nyt saat tietää kaiken.