Seuraavana päivänä Vitiges ratsasti taas tiehensä metsäisiä ylänteitä ylös. Jäähyväiset olivat tehneet hänet melkein helläksi. Hän tarvitsi kaiken voimansa tukahduttaakseen tunteensa, joita hän häpesi näyttää.
Tämä urhoollinen mies oli kaikesta sydämestään kiintynyt toimeliaaseen vaimoonsa ja reippaaseen poikaansa.
Hänen perässään ratsasti Vakis, joka ei tahtonut luopua isännästään, ainakaan saattamatta häntä jonkin matkaa.
Yht'äkkiä Vakis ratsasti isäntänsä rinnalle.
"Herra", sanoi hän, "minulla on sinulle hiukan kerrottavaa."
"Miksi et ole siitä ennen puhunut?"
"Koska minulta ei ole tähän saakka kysytty."
"No, nyt kysyn sinulta."
"Kun minulta kysytään, niin minä rehellisesti vastaan. — Emäntä on kai sanonut sinulle, että Calpurnius on huono naapuri."
"On kyllä. Mitä sitten?"