"Asiaan!" keskeytti hänet nuori roomalainen, jolla oli lyhyt kiharainen, musta tukka ja säihkyvät, mustat silmät. Hän heitti kärsimättömänä sotavaippansa vasemmalta oikean olan yli, jolloin lyhyt miekka tuli näkyviin. "Asiaan, pappi! Mitä tänään on tehtävä?"
Silverius loi nuorukaiseen silmäyksen, joka oli tosin rauhallinen ja tyyni, mutta josta kuitenkin kuvastui vastenmielisyyttä tuollaista rohkeaa itsenäisyyttä kohtaan. Hän jatkoi ankaralla äänellä:
"Älkööt ne, jotka eivät näy uskovan päämäärämme pyhyyttä, silti häiritkö toisten uskoa, ei ainakaan omien maallisten pyrintöjen vuoksi. Mutta tänään, Licinius, rohkea ystäväni, otetaan liittoomme eräs hyvin tervetullut jäsen. Hänen yhtymisensä on ilmeinen osoitus Jumalan armosta."
"Kenet sinä aiot ottaa? Ovatko valmistavat ehdot täytetyt? Menetkö takuuseen hänestä? Vai onko sinulla muita takeita?" kyseli eräs toinen läsnäolijoista. Hän oli keski-ikäinen mies, jolla oli säännölliset kasvonpiirteet ja joka istui aivan levollisena eräällä muurin ulkonevalla osalla sauva jalkojensa välissä.
"Minä takaan hänestä, Scaevola; muuten on hänen olemuksensa riittävä takaus —"
"Siitä ei ole kysymys. Liittomme säännöt vaativat takausta ja minä vetoan niihin", sanoi Scaevola levollisesti.
"Hyvä, hyvä, minä takaan, sinä lainoppineista vaativaisin!" jatkoi pappi hymyillen.
Hän antoi merkin erääseen vasemmanpuoleiseen käytävään.
Kaksi nuorta ostariusta talutti holvin keskiosaan miehen, jonka peitettyyn päähän kaikki suuntasivat katseensa.
Vähän ajan perästä Silverius otti päähineen, joka peitti äsken tulleen päätä ja hartioita.