Pöydän marmorilevyllä oli avara hopeainen vaunu, jonka pyörät olivat kullasta ja aisat ja valjaat vaskesta. Se oli roomalaisissa voittokulkueissa käytettyjen saalisvaunujen kaltainen. Vaunussa olikin nyt arvokkaana saaliina kaikenmuotoisia ja kaikenlaisista aineista tehtyjä pikareja, laseja ja maljoja näköjään aivan epäjärjestyksessä, mutta todellisuudessa ne olivat taiteellisen käden järjestämät.
"Kautta Marsin, voitonjumalan", huusi prefekti nauraen. "Ensimmäinen roomalainen triumfi kahteensataan vuoteen. Harvinainen tapaus! Saanko tämän voittokulun hajoittaa?"
"Sinä olet mies paikallasi palauttamaan voittokulut", sanoi Lucius
Licinius tulisesti.
"Niinkö luulet? Koettakaamme sitten. Siis falernoviiniin käytämme tuota terebinti-puusta tehtyä kupposta."
"Tagulaisia rastaita ja tarentumilaista parsaa", luki lyydialainen edelleen.
"Sen päälle juomme punaista sinuessalaista massikoa tästä ametisti-pikarista."
"Nuoria trapezuntilaisia kilpikonnia ja flamingonkieliä —"
"Pysähdy, pysähdy, pyhän Bakkuksen nimessä", huusi Balbus. "Minä kärsin Tantaluksen tuskia. Minulle on aivan samantekevää mistä juon, terebinti- tai ametisti-maljasta, mutta en jaksa enää kuivin suin kuunnella näiden jumalaisten ruokalajien luettelemista.
"Alas, tyranni Cethegus, hän kuolkoon, jos hän aikoo antaa meidän nähdä nälkää."
"Minusta tuntuu kuin olisin imperator ja kuulisin uskollisen Rooman kansan ääniä. Pelastan henkeni myöntymällä. Kattakaa pöytä, orjat."