"Sano, onko tämä helleenistä yksinkertaisuutta?" kysyi Lucius Licinius.
"Rauhoittukaa, ystäväni", sanoi Cethegus lohduttaen toisia sananparrella: "Roomalainen kestää levollisena odottamattomatkin onnettomuudet."
"Helleenisen isännän täytyy mukautua vieraittensa tapoihin", sanoi Kallistratos anteeksi pyytäen, "pelkäsin, ettette te enää toiste tulisi talooni, jos kestitsisin teitä maratonilaisella ruoalla."
"No, mutta tunnusta ainakin, mikä meitä vielä uhkaa", käski Cethegus, "sinä, nomeclator, luettele minulle ruokalajit. Sitten määrään, mitä viinejä minkin ruokalajin kanssa juodaan."
Orja, kaunis lyydialainen poika puettuna pelusialaisesta pellavakankaasta tehtyyn, polviin asti ulottuvaan takkiin, nousi aivan Cetheguksen vieressä olevalle kypressipuiselle pöydälle ja luki pienestä taulusta, jota hän kantoi kaulassaan kultaisissa vitjoissa:
"Tuoreita britannialaisia ostereita, toonikalakastiketta ja vihanneksia."
"Sen kanssa juodaan fundilaista falerno-viiniä", sanoi Cethegus miettimättä. "Mutta missä on tarjoilupöytä pikareineen? Oikeata juomaa pitää juoda oikeista astioista."
"Tuolla", sanoi isäntä ja hänen viittauksestaan vedettiin syrjään esirippu, joka oli peittänyt vastapäätä vieraita olevan huoneen nurkan.
Hämmästyksen huutoja kuului joka suunnalta pöytien äärestä.
Pöydällä näytteillä olevien kallisarvoisten ja aistikkaasti järjestettyjen koruastioiden näkeminen hämmästytti näidenkin, kaikenlaiseen komeuteen tottuneiden miesten silmiä.