"Kerro, kerro", kehoitti Kallistratos pistäen kätensä haaleaan pesuveteen, jota juhlavieraille kannettiin korinttolaisissa kuparivadeissa. "Kenties me keksimme siihen selvityksen."
"Kertomukseni sankari on", jatkoi Furius, "goottien kaunein nuorukainen."
"Ah, nuori Totila", keskeytti Piso ja antoi täyttää pikarinsa jääviinillä.
"Sama mies. Olen tuntenut hänet jo useita vuosia ja pidän hänestä paljon, kuten kaikkien, jotka ovat nähneet hänen päivänpaisteiset kasvonsa, täytyy tehdä, sitäpaitsi" — ja korsikalaisen kasvoille ilmestyi vakavien muistojen varjo ja hän huokasi — "olen häneen suhteissa muullakin tavalla."
"Näyttää siltä, että olet rakastunut tuohon pellavapäähän", keskeytti Massurius ivallisesti heittäen samalla mukanaan tuomalleen orjalle nyytillisen picentiläisiä korppuja kotiin vietäväksi.
"En, mutta hän on osoittanut ystävällisyyttä minulle ja kaikille muillekin, joiden kanssa hän on tekemisissä, ja sitäpaitsi hän on hyvin usein ollut sataman vartijana niissä italialaisissa satamakaupungeissa, joissa olen sattunut käymään."
"Hän kuuluu suuressa määrässä parantaneen barbaarien meri-sotalaitoksia", sanoi Lucius Licinius.
"Entä heidän ratsuväkeään", puuttui Marcus Licinius puheeseen. "Tuo solakka poika on kansansa paras ratsastaja."
"No, tapasin hänet viimeiseksi Napolissa. Olimme kumpikin iloisia siitä, että olimme tavanneet toisemme, mutta turhaan koetin taivuttaa häntä tulemaan jonakin iltana laivalleni hupaiseen illanviettoon."
"Nuo hupaiset illanvietot laivallasi ovat jo kuuluisat", arveli Balbus, "sinä tarjoat aina tulisimpia viinejä."