"Aleksandros, jonka lähetit Ravennaan, herra, laski hetki sitten maihin ja kysyy —"
"Sisään, tuo hänet sisään!" huusi keisari hypähtäen sohvaltaan.
Malttamattomasti hän viittasi lähettilästä nousemaan proskynesiksestään ja kysyi: "No, Aleksandros, palaatko yksin?"
Lähettiläs, kaunis, vielä nuori mies, vastasi: "Yksin."
"Mutta kerrottiin — viimeiset tietosi — kuinka oli goottien valtakunnan laita lähtiessäsi?"
"Kaikki on sekasortoista.
"Ilmoitin sinulle viime kirjeessäni, että kuningatar oli päättänyt vapautua kolmesta ylpeimmästä vihollisestaan. Jollei se onnistu, ei hän enää olisi turvassa Italiassa ja pyysi sen tapauksen varalta luvan saada paeta laivallani Epidamnukseen ja sieltä tänne Bysanttiin."
"Johon ilolla suostuinkin. No, entä yritys?"
"Onnistui. Nuo kolme herttuaa eivät enää ole elossa. Mutta Ravennaan saapui tieto, että vaarallisin heistä, herttua Thulun oli vain haavoittunut. Tämä sai hallitsijattaren pakenemaan laivalle, kun sitäpaitsi kaupungissa olevat gootit piirittivät palatsin.
"Me nostimme ankkurin, mutta aivan heti, kun olimme lähteneet satamasta, Ariminiumin kohdalla kreivi Vitiges saavutti meidät ylivoimaisena, tuli laivalle ja vaati Amalasuntaa palaamaan taaten hänelle turvallisuuden siksi, kunnes kansankokous oli asian juhlallisesti tutkinut.