Kaikkia naisellisen keksimiskyvyn keinoja, joita tämän ajan hienostunut ylellisyys ja keisarikunta saattoivat hankkia, käytettiin joka päivä tuntikausia tämän itsessään erinomaisen, mutta hillittömän, epäsiveellisen elämän aikaisin kalventaman kauneuden säilyttämiseksi tuoreena ja hurmaavana.
Kultahiekka antoi hänen sinisenmustalle tukalleen metalliloiston. Se oli huolellisesti kammattu takaapäin ylös päälaelle, että niskan kauneus ja kaulan hieno kaarevuus paremmin näkyisivät.
Silmäripset ja kulmakarvat olivat maalatut kiiltävän mustiksi arabialaisella silmillä. Ja huulten puna oli maalattu niin taitavasti, ettei itse Justinianuskaan, joka niitä suuteli, voinut aavistaa foinikialaisen purppuran olleen luonnon apuna.
Alabasterinvalkoisista käsivarsista oli joka karva huolellisesti nypitty pois ja sormien ruusunpunaisista kynsistä oli erityisellä orjattarella joka päivä suuri puuha.
Ja kuitenkin olisi Teodoraa, joka ei silloin vielä ollut neljääkymmentä täyttänyt, pidetty huomattavan kauniina naisena ilman kaunistuskeinojakin.
Mutta jalot nämä kasvot eivät olleet. Rasittuneista, luonnottoman loistavista silmistä ei kuvastunut suuria, ei edes ylpeitä ajatuksia. Huulilla väreili kaavamainen hymy, josta voi aavistaa, mihin ensimmäiset rypyt tulisivat. Posket silmien lähistöllä osoittivat väsymystä.
Mutta kun hän nyt, sirosti kannattaen vasemmalla kädellään tummankeltaisesta silkistä tehtyä raskasta, poimuteltua silkkihamettaan ja mitä suloisimmin hymyillen liiteli Justinianusta kohti, säteili koko hänen olennostaan huumaava tenho, jolla oli samanlainen suloinen, unettava vaikutus kuin hänen käyttämällään intialaisella palsamilla.
"Mikä tekee keisarillisen herrani niin iloiseksi? Saanko ottaa osaa hänen iloonsa?" kysyi hän suloisella, mielistelevällä äänellä.
Läsnäolijat heittäytyivät maahan keisarinnan eteen tervehtien häntä yhtä nöyrästi kuin Justinianustakin.
Mutta tämä säikähti keisarinnan nähdessään kuin rikollinen, joka on tavattu itse teossa, ja yritti kätkeä kuvan vaippansa poimuihin.