"Hienosti ajateltu", sanoi Teodora todella ihaillen keisarin viekkautta, "sinun suunnitelmasi on hyvin harkittu."
"Ja kuitenkin", sanoi Justinianus huoaten ja jääden seisomaan, "on Narses oikeassa, sydämeni salaisimmassa sopukassa täytyy minun se myöntää. Valtakunnan turvallisuudelle olisi edullisempaa, että minä kukistaisin persialaiset sensijaan, että hyökkään goottien kimppuun.
"Se olisi varmempaa, viisaampaa politiikkaa. Sillä idästä tulee kerran turmio."
"Antaa sen tulla. Se voi vielä viipyä vuosisatoja ja silloin jää jälkimaailmalle Justinianuksesta maine, että hän valloitti takaisin Afrikan ja Italian.
"Onko sinun huolehdittava tulevistakin ajoista? Ne, jotka tulevat jälkeemme, pitäkööt huolta nykyisyydestään; pidä sinä huoli omastasi."
"Mutta jos sitten sanotaan: jos Justinianus olisi puolustanut valtakuntaansa eikä miettinyt valloitussotia, olisivat olot nyt paremmat. Jos sanotaan: Justinianuksen voitot syöksivät valtakunnan perikatoon."
"Kukaan ei niin sano. Maineen loisto häikäisee ihmiset.
"Ja vielä eräs asia" — nyt väistyi hänen kasvoiltansa imartelevan viekkauden piirre syvimmän vakaumuksen ilmeen tieltä.
"Minä aavistan, mutta puhu."
"Sinä et ole ainoastaan keisari, sinä olet myöskin ihminen.