"Korkeammaksi kuin valtakuntasi täytyy sinun arvioida sielusi autuus. Sinun täytyi astua monta veristäkin askelta meidän tiellämme valtaan ja herruuden loistoon. Usein täytyi käyttää ankaruutta, usean vaarallisen vihollisen henki ja aarteet täytyi — mutta tiedäthän sinä.
"Tosin rakennutamme osalla näitä aarteita pyhälle kristilliselle viisaudelle tuon voitontemppelin, joka yksin tekee nimemme kuolemattomiksi ikuisiksi ajoiksi.
"Mutta onko taivas siitä tyydytetty — kuka tietää?
"Hävittäkäämme" — ja hänen silmänsä hehkuivat omituista tulta — "hävittäkäämme juurineen vääräuskoiset ja etsikäämme Kristuksen vihollisten ruumiiden yli tie armoon ja autuuteen."
Justinianus puristi hänen kättään.
"Persialaisetkin ovat Kristuksen vihollisia, sillä he ovat pakanoita."
"Etkö enää muista, mitä patriarkka on opettanut: kerettiläiset ovat seitsemän kertaa pahemmat kuin pakanat. Heille on saarnattu oikeata uskoa, mutta he ovat sitä halveksineet. Se on synti pyhää henkeä vastaan eikä sitä anneta anteeksi — ei maan päällä eikä taivaassa.
"Mutta sinä olet se miekka, joka kukistaa nämä Jumalan kiroamat areiolaiset. He ovat Kristuksen katkerimpia vihollisia; he tuntevat hänet ja kuitenkin kieltävät hänen jumaluutensa.
"Sinä olet jo Afrikassa kukistanut vääräuskoiset vandaalit ja hävittänyt harhaopin tulella ja miekalla; nyt kutsuu sinua Italia, Rooma, se paikka, jossa apostoliruhtinasten veri on vuotanut, pyhä kaupunki. He eivät saa enää kauemmin palvella noita kerettiläisiä. Justinianus, anna heille takaisin oikea usko."
Hän vaikeni. Keisari katsoi syvästi huoaten kultaristiin.