"Varo itseäsi, Justinianus!" sanoi hän kävellen edestakaisin.
"Teodora on näillä silmillään kesyttänyt ja tällä kädellään hallinnut jalopeuroja ja tiikereitä. Saa nähdä, kykeneekö hän pitämään tuota purppuraan puettua kettua uskollisena itselleen."
Hän istuutui taas.
"Lyhyesti, Amalasunta kuolee", sanoi hän äkkiä taas tyyntyen.
"Olkoon niin", vastasi kaunopuhuja, "mutta minun käteni ei häntä surmaa. Sinulla on kyllin paljon veritöihin tottuneita palvelijoita. Lähetä ne. Minä olen kaunopuhuja —"
"Sinä olet pian vainaja, jollet tottele minua. Juuri sinun, viholliseni, täytyy se tehdä. Jos joku ystävistäni sen tekisi, herättäisi se epäluuloja."
"Teodora", suostutteli Petros varomattomasti, "suuren Teoderikin tyttären, syntyperäisen kuningattaren murhaaminen olisi —"
"Haa", nauroi Teodora pirullisesti, "syntyperäinen kuningatar häikäisee sinutkin, kurjan.
"Kaikki miehet ovat enemmän narreja kuin heittiöitä.
"Kuule, Petros, sinä päivänä, jolloin kuolinsanoma saapuu Ravennaan, tulee sinusta senaattori ja patriisi."