Petroksen silmät välähtivät.
Mutta pelkuruus tai omantunnon ääni olivat voimakkaampia kuin kunnianhimo.
"Ei", sanoi hän päättäväisesti, "mieluummin luovun hovista ja tulevaisuudentoiveistani".
"Elämästäsi sinä luovut, kurja!" huudahti Teodora raivoissaan. "Sinä luulit olevasi vapaa ja vaaratta siksi, että silloin silmiesi edessä poltin väärennetyt asiakirjat.
"Hullu! Ne eivät olleet oikeat.
"Katso — tässä on henkesi."
Hän sieppasi eräästä asiapapereita sisältävästä kotelosta kellastuneen pergamentin.
Hän näytti sitä pelästyneelle Petrokselle, joka vaipui masentuneena polvilleen.
"Käske", änkytti hän, "minä tottelen".
Kamarin pääovelle koputettiin.