"Ei, se on tosi, tunnen sen. Kenties tulee vielä aika, jolloin saan sen sinulle todistetuksi. Minä rakennan koko elämäntyöni sille."
"Niinpä se on rakennettu jalolle mielettömyydelle. Roomalaisten ja barbaarien välille ei voida rakentaa siltaa."
"Silloin", sanoi Totila kiivaasti, "en ymmärrä, kuinka voit elää, kuinka sinä minua —"
"Älä puhu loppuun", sanoi Julius totisena. "Se ei ollut helppoa, se oli suuri kieltäymys. Vasta ankarasti taisteltuani itserakkauttani vastaan se onnistui minulle. Lopulta lakkasin elämästä yksinomaan vain kansani hyväksi.
"Pyhä usko, joka jo nyt — ja vain se voi sen tehdä — yhdistää roomalaisia ja germaaneja ja jolle tuska on avannut vastahakoisen sieluni — tuska, joka on nyt muuttunut ilokseni — on saanut nämä ristiriidat lopetetuksi ja antanut minulle rauhan.
"Yhdestä ainoasta seikasta enää uskallan olla varma, siitä, että olen kristitty. Elän nyt koko ihmiskunnan enkä ainoastaan oman kansani hyväksi, elän ihmisenä enkä vain roomalaisena.
"Senvuoksi voin rakastaa sinua, barbaaria, veljenäni. Olemmehan me kaikki saman valtakunnan, ihmiskunnan kansalaisia.
"Senvuoksi voin itse vielä elää, vaikka näen kansani kuolleen.
"Elän ihmiskunnan hyväksi, se on kansani."
"Ei", huudahti Totila vilkkaasti, "sitä en koskaan voisi tehdä.