"Te, hyvät ihmiset! Ilman teitä ja teidän uskollista vaiteliaisuuttanne tietäisi koko Napoli salaisuuteni. Kuinka voin teitä kiittää?"
"Kiittääkö?" sanoi Mirjam kohottaen tummansiniset silmänsä ja katsoen häneen tulisesti. "Sinä olet edeltäpäin ikuisiksi ajoiksi maksanut kiitollisuuden velkasi."
"Ei, Mirjam", sanoi gootti painaen leveäreunaisen, ruskean huopahatun syvälle silmillensä. "Toivon teille hyvää kaikesta sydämestäni.
"Sano, isä Iisak, kuka on tuo pieni mies, jonka olen usein täällä nähnyt ja joka äsken tuli vastaani. Minusta näyttää, että hän on iskenyt silmänsä Mirjamiin.
"Sanokaa suoraan, jos teiltä vain puuttuu rahaa — minä autan mielelläni."
"Mirjamilta puuttuu rakkautta, herra", vastasi vanhus levollisesti.
"Siinä tapauksessa en voi auttaa. Mutta jos hänen sydämensä valitsee jonkun toisen, niin tekisin mielelläni jotain Mirjamin hyväksi."
Hän laski kätensä ystävällisesti tytön kiiltävän mustalle tukalle.
Kosketus oli hyvin hiljainen.
Mutta kuin tulisen salaman iskemänä Mirjam lyyhistyi äkkiä polvilleen, pannen kätensä ristiin rinnalleen ja kumartaen syvälle kauniin päänsä. Hän vaipui kasteenpainaman kukan tavoin maahan Totilan jalkojen juureen.