Tämä peräytyi hämmästyneenä.
Mutta silmänräpäyksen perästä tyttö oli taas ylhäällä. "Anteeksi, — ruusu vain putosi jalkoihisi."
Hän laski kukan pöydälle ja sai niin täydellisesti mielenmalttinsa takaisin, ettei Iisak eikä nuorukainenkaan kiinnittänyt tapaukseen suurempaa huomiota.
"Alkaa jo hämärtää, kiiruhda, herra", sanoi Mirjam levollisesti ojentaen Totilalle kukkakorin.
"Minä menen. Valeriakin on sinulle suuressa kiitollisuuden velassa. Olen kertonut sinusta usein hänelle ja hän kyselee sinusta. Hän haluaisi mielellään nähdä sinut. No, se kai tapahtuu piankin. Tänään käytän luultavasti viimeisen kerran tätä valepukua."
"Aiotko ryöstää tuon Edomin tyttären?" huusi vanhus. "Tuo hänet tänne.
Täällä hän on hyvässä kätkössä."
"Ei", huusi Mirjam, "ei tänne, ei, ei".
"Miksi ei, kummallinen lapsi?" kysyi vanhus nyreissään.
"Tämä ei ole sopiva paikka hänen morsiamelleen — tällainen huone — se ei käy päinsä."
"Rauhoittukaa", sanoi Totila ovella mennessään. "Aion tehdä salaisuudesta lopun kosimalla tyttöä julkisesti. Hyvästi."