Hän lähti. Iisak otti keihään, torven ja muutamia avaimia seinältä. Hän meni avatakseen Totilalle portin ja toimittaakseen sitten iltatarkastuksen suuren tornirakennuksen kaikilla porteilla. Mirjam jäi yksin.
Kauan aikaa hän seisoi liikkumattomana ja silmät ummessa samalla paikalla.
Vihdoin hän pyyhkäisi käsillään ohimoitaan ja poskiaan ja avasi silmänsä.
Huoneessa oli hiljaista. Avonaisesta akkunasta hiipivät sisään kuun ensimmäiset säteet.
Ne leikkivät Totilan valkoisella vaipalla, joka oli heitetty tuolin selustalle.
Mirjam riensi sen luo ja peitti vaipan helman kuumin suudelmin.
Sitten hän tarttui viereisellä pöydällä olevaan joutsensulkaiseen kypärään, syleili sitä molemmin käsin ja painoi sitä hellästi rintaansa vasten.
Hän piti sitä hetken aikaa uneksien käsissään, vihdoin hän ei voinut vastustaa haluaan — hän nosti sen nopeasti ja pani päähänsä. Hän vavahti, kun kypärä koski hänen otsaansa. Sitten hän pyyhkäisi mustat kiharat ohimoiltaan ja painoi kovaa, kylmää terästä molemmin käsin hehkuvaan otsaansa.
Vähän ajan perästä hän laski sen takaisin vaipan viereen arasti katsellen ympärilleen.
Sitten hän meni akkunan ääreen ja katseli yön helmoissa lepäävää kaupunkia ja hurmaavaa kuutamoa.