Vitiges katseli kauan ääneti eteensä.
Sitten hän katseli taivaalle saadakseen kirkkaista tähdistä lohdutusta synkille ajatuksilleen, jotka Tejan sanat olivat herättäneet.
Hän kaipasi tähtien kirkasta, rauhallista valoa.
Mutta keskustelun aikana oli laguuneista noussut sumupilvi, joka peitti taivaan. Kaikkialla oli pimeää.
Huoaten Vitiges nousi ja lähti mietteissään yksinäiseen asuntoonsa.
KOLMAS LUKU.
Italialaiset ja gootit eivät voineet aavistaakaan, että sillä aikaa, kun he söivät ja joivat linnan juomasalissa, heidän yläpuolellaan kuninkaan huoneissa oli parhaillaan käynnissä keskustelu, jossa ratkaistiin heidän ja heidän valtakuntansa kohtalo.
Bysanttilainen lähettiläs oli huomaamatta lähtenyt heti kuninkaan jäljessä, jonka kanssa hän sitten kauan salaa keskusteli ja kirjoitti.
Vihdoin he näyttivät sopineen kaupoistaan ja Petros aikoi vielä kerran lukea sen, mitä he olivat yhdessä päättäneet ja kirjoittaneet. Mutta kuningas keskeytti hänet. "Seis", sanoi pieni mies, joka näytti aivan hukkuvan laajaan purppuravaippaansa, "seis — vielä eräs seikka." Hän nousi taiteellisesti tehdyltä tuoliltaan, hiipi huoneen läpi ja nosti oviverhon syrjään nähdäkseen, oliko siellä kuuntelijoita.
Sitten hän palasi rauhoittuneena takaisin ja tarttui hiljaa bysanttilaisen käsivarteen.