"Turmio goottien vihollisille! Jumala armahtakoon sieluani!"
Nopeasti hän hyppäsi korkealta sillan kaiteelta kuohuviin aaltoihin, jotka kohisten sulkivat hänet syliinsä.
Gotelindis tuijotti yhä siihen paikkaan, jossa hänen uhrinsa oli seisonut.
"Hän on kadonnut", sanoi hän.
Sitten hän katsoi veteen. Pinnalla ui Amalasuntan rintaliina.
"Kuollessaankin tämä nainen voitti minut", sanoi hän hitaasti. "Kuinka pitkä oli vihani ja kuinka lyhytaikainen koston ilo."
SEITSEMÄS LUKU.
Muutamia päiviä edellä kerrottujen tapausten jälkeen tapaamme Ravennassa bysanttilaisen lähettilään huoneessa joukon ylhäisiä roomalaisia sekä maallikkoja että kirkonmiehiä. Myöskin itä-roomalaiset piispat Hypatius ja Demetrius olivat läsnä.
Kaikkien kasvoilla näkyi ankara mielenliikutus, sekä vihan että pelon aiheuttama, kun tottunut kaunopuhuja päätti kertomuksensa seuraavin sanoin:
"Senvuoksi olen kutsunut teidät tänne, te arvoisat Länsi- ja Itä-Rooman piispat ja te jalot roomalaiset.