Vanhus, jonka kunnianarvoisissa ja lempeissä kasvonpiirteissä selvästi kuvastui suru kuninkaallisen ystävän kadottamisesta ja huoli valtakunnan tulevaisuudesta, meni tulijaa vastaan. Cethegus kumarsi kunnioittavasti.
Kyynelsilmin vanhus katseli häntä ja heittäytyi lopuksi nyyhkien hänen rinnoilleen. Sydämessään Cethegus halveksi vanhusta tällaisen heikkouden vuoksi, vaikka hän käyttäytyikin kunnioittavasti.
"Millainen päivä?" valitti Cassiodorus.
"Onnettomuutta tuottava päivä", sanoi Cethegus totisena, "se vaatii voimaa ja mielenmalttia".
"Oikein puhut, patriisi, ja kuten roomalainen", — sanoi ruhtinatar, irroittautuen Atalarikista — "ollos tervehditty".
Hän ojensi Cethegukselle kätensä. Se ei vavissut ja silmätkin olivat aivan kirkkaat.
"Stoan oppilas osoittaa tänään Zenonin viisautta ja omaa voimaansa", sanoi Cethegus.
"Sano mieluummin, että Jumalan armo vahvistaa ihmeellisesti hänen sieluansa", oikaisi Cassiodorus.
"Patriisi", virkkoi Amalasunta, "praefectus praetorio on suositellut sinua minulle erääseen tärkeään virkaan. Hänen sanansa olisi ollut riittävä suositus, vaikken olisi sinua tuntenutkaan ennestään. Sinähän olet sama Cethegus, joka on kääntänyt Aeneiin kaksi ensimmäistä laulua kreikankielelle."
"Infandum renovare jubes, regina, dolorem. ['Tahdot, kuningatar, palauttaa mieleeni sanomattoman surun': Aeneis-runoelman säe (II 3). Niillä sanoilla Aeneas alkaa kertoa Dido-kuningattarelle Troijan hävityksestä.] Nuoruudensynti, kuningatar", nauroi Cethegus. "Ostin kaikki jäljennökset ja poltatin ne sinä päivänä, jolloin Tullian käännös ilmestyi."