"Hän tulee. Hän odottaa vain sanansaattajaa appialaisella portilla."
"Hyvä", sanoi pappi. "Jumala olkoon kanssamme."
Hän meni keskelle luolaa, kohotti mustan ristin ja alkoi:
"Kolmiyhteisen Jumalan nimeen!
"Taas olemme kokoontuneet yön pimeydessä valon töitä tekemään.
"Kenties viimeisen kerran, sillä ihmeellisesti on Jumalan poika, jolta kerettiläiset tahtovat kieltää kunnian, siunannut työmme hänen ylistyksekseen ja hänen vihollistensa kukistamiseksi.
"Mutta lähinnä Herraa Jumalaa on meidän kiittäminen jaloa keisaria Justinianusta ja hänen hurskasta puolisoaan, jotka ovat ruvenneet säälimään kärsivän kirkon huokauksia, sekä myöskin ystäväämme ja johtajaamme prefektiä, joka uupumattomasti toimii hallitsijamme keisarin —"
"Seis, pappi", huusi Lucius Licinius lomaan, "kuka täällä sanoo Bysantin keisaria meidän hallitsijaksemme? Me emme tahdo herroiksemme kreikkalaisia goottien sijaan. Me tahdomme päästä vapaiksi!"
"Me tahdomme päästä vapaiksi", toisti Liciniuksen ystävien kuoro.
"Tietysti tahdomme päästä vapaiksi", jatkoi Silverius. "Se on luonnollista! Mutta me emme pysty siihen omin voimin, vaan ainoastaan keisarin avulla.