Mutta Gotelindis sai tästä menettelytavasta uutta luottamusta. Vaikka hän siveellisen vakaumuksen mukaan olikin menetellyt väärin, luuli hän melkein varmasti, ettei häntä vastaan voitaisi saada mitään päteviä todistuksia.
— Vain hän yksin oli nähnyt vihollisensa kuoleman. —
Ja hän tiesi, ettei häntä tuomittaisi ilman täydellisiä todistuksia.
Niinpä hän tulikin vapaaehtoisesti Ravennaan, lietsoi puolisonsa arkaan sieluun uutta rohkeutta ja toivoi voivansa, kun käräjäpäivä oli ohi, esteettä mennä Belisariuksen leiriin päästäkseen lepoon Bysantin hoviin sekä turvaan vastaiselta vainolta.
Kuningasparin luottamus onnistumiseensa käräjillä kasvoi, kun frankkien varustukset antoivat heille tekosyyn lähettää paitsi Vitigestä ja Hildebadia vaarallinen kreivi Tejakin kolmannen sotajoukon mukana niemimaan luoteisosaan. — Heidän kanssaan meni useita tuhansia goottipuolueen innokkaimpia kannattajia. — Niinpä he luulivat, ettei tuona päivänä olisi Rooman lähistöllä kovinkaan monta heidän vastustajiaan. — Ja he toimivat uutterasti saadakseen ratkaisevana päivänä kokoukseen mahdollisimman suuren määrän henkilökohtaisia puoluelaisiaan ja Amalasuntan vanhoja vastustajia, baltien mahtavan, monihaaraisen suvun jäseniä.
Kuningaspari oli levollinen ja varma asiastaan. Olipa Gotelindis suostuttanut Teodahadin esiintymään puolisonsa puoltajanakin kaikkia goottien syytöksiä vastaan tällä tavoin jo edeltäpäin peloittaen kaikki vastustajat rohkeudellaan ja kuninkaallisella arvollaan.
Puoluelaistensa ja pienen henkivartiaston seuraamana he lähtivät Ravennasta Roomaan, jonne he saapuivat useita päiviä ennen kokouksen alkua. He asettuivat asumaan vanhaan keisarinpalatsiin.
Kokousta ei aiottu pitää aivan Rooman muurien edustalla, vaan sen lähistöllä, avonaisella, Regeta-nimisellä kentällä Anagnin ja Terracinan välillä.
Aikaisin sen päivän aamuna, jolloin Teodahad oli juuri käräjäpaikalle lähdössä ja otti Gotelindikselta jäähyväisiä, ilmoitettiin odottamaton ja epämieluisa vieras, nimittäin Cethegus, joka ei ollut vielä näyttäytynyt heidän Roomassa ollessaan. Hänellä oli ollut täysi puuha varustusten valmistamisessa.
Kun hän tuli sisään, huudahti Gotelindis säikähtäneenä hänen kasvojensa ilmeestä: