Teoderikin makuuhuoneessa, jota jo keisarit olivat käyttäneet samaan tarkoitukseen, vallitsi myöhemmän roomalaisen tyylin synkkä komeus.
Lukuisat korkokuvat seinissä ja kultakoristeet katossa kuvasivat roomalaisten konsulien ja keisarien voittoja ja voittokulkueita. Pakanallisten jumalat ja jumalattaret leijailivat ylpeinä niitten päällä. Kaikkialla sekä rakennustaiteellisessa puolessa että koristeissa vallitsi painostava komeus.
Merkillisenä vastakohtana näille oli kuninkaan puutteellisen yksinkertainen vuode.
Tuskin jalankaan korkeudella marmorilattiasta oli korkea, paksusta tammesta tehty vuode, johon muutamia peitteitä oli levitetty. Vain kallisarvoinen purppuramatto, joka verhosi jalkoja, ja vuoteen eteen asetettu, kullatuilla kynsillä varustettu jalopeurannahka — vandaalikuninkaan lahja Afrikasta —, ilmaisivat sairaan kuninkaallista arvoa. Kaikki muut huonekalut olivat yksinkertaisia, vaatimattomia ja melkein karkean jykeviä.
Eräässä pylväässä huoneen takaosassa riippuivat kuninkaan kuparikilpi ja leveä miekka, joita ei ollut käytetty moneen vuoteen.
Vuoteen pääpuolessa seisoi pää kumarassa ja surullisena vanha aseenkantaja tarkoin katsellen sairaan kasvonpiirteitä. Tämä nojautui vasempaan käsivarteensa ja käänsi ilmeikkäät, majesteetilliset kasvonsa häneen päin.
Kuninkaan tukka oli harvaa ja ohimoiden kohdalla oli raskaan kypärän paino vuosien vieriessä kuluttanut sen, mutta se oli vielä kiiltävän vaaleanruskea eikä siinä näkynyt harmaita eikä valkoisia karvoja. Mahtava otsa, säkenöivät silmät, hyvin kaareva nenä ja poskien syvät vaot kertoivat suurista ajatuksista sekä suuresta voimasta niiden toteuttamiseksi ja antoivat kasvoille majesteetillisen, ylevän ilmeen, mutta hyväntahtoinen, vento piirre suun luona ilmaisi suuresta, hiukan harmahtavasta parrasta huolimatta, lempeyttä ja viisautta, jolla kuningas miespolven kuluessa oli palauttanut kulta-ajan Italiaan ja kohottanut valtakuntansa sellaiseen kukoistukseen, että se jo silloin muuttui sananlaskuksi ja runoilijat siitä lauloivat.
Kauan ja rakkaasti hänen kullanruskeat kotkansilmänsä katselivat jättiläismäistä sairaanhoitajaa.
Sitten hän ojensi hänelle laihan, mutta suonikkaan oikean kätensä.
"Vanha ystävä", hän lausui, "nyt sanomme jäähyväiset toisillemme".
Vanhus lankesi polvilleen ja painoi kuninkaan kättä leveätä rintaansa vasten.