Goottilainen emäntä oli tehnyt roomalaishuvilan atriumista pienillä muutoksilla germaanilaistyylisen ison salin.
Talon isännän poissa ollessa ei Rautgundis suuresti välittänyt vieraspidoista ja olikin sen vuoksi siirtynyt siksi ajaksi naistenhuoneesta tänne palvelijattarineen.
Oikealla istui pitkä rivi goottilaisia palvelijattaria värttinöidensä ääressä. Toisella puolen huonetta istui muutamia roomalaisia orjattaria, jotka tekivät hienompia käsitöitä. Keskellä lattiaa seisoi Rautgundis itse kangaspuiden ääressä nopeasti sukkulaa käytellen, mutta samalla pitäen silmällä käskyläisiään.
Sininen, kotikutoisesta kankaasta ommeltu hame oli nostettu polvien yläpuolelle teräsrenkaiselle vyölle, johon hänen ainoa korunsa — avainkimppu — oli kiinnitetty.
Tummankeltainen tukka oli sileäksi kammattu ja sidottu yksinkertaiseksi sykeröksi niskaan.
Hänen olennostaan kuvastui vaatimaton arvokkuus.
Hän meni nuorimman goottilaisen palvelijattaren luo, joka istui rivin alapäässä, ja kumartui hänen puoleensa.
"Hyvä, Liuta", sanoi hän, "lankasi on tasaista etkä ole tänään katsonut niin usein ovelle kuin tavallisesti. Vaikka", lisäsi hän hymyillen, "turhaapa se olisi ollutkin, sillä ei sieltä Vakis kuitenkaan tulisi."
Nuori tyttö punastui.
Rautgundis laski kätensä hänen sileälle tukalleen.